Alpakankohtaista

Alpakankohtaista-blogissa julkaistaan kahden viikon välein ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskeluun, työelämään ja tutkimukseen liittyviä postauksia.

Jos mielessäsi on aihe, jota toivoisit blogin käsittelevän tai jos haluat kirjoittaa blogiin, otathan yhteyttä Spatikan viestintävastaavaan Alisa Vänttiseen (vanttinen.alisa.l [ät] student.uta.fi).

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Attilasta Attilaan

Mut olis voinut unohtaa siivouskomeroon ja poimia esiin viidentoista vuoden päästä, totesin nykyisille työkavereilleni, kun Tiehallinnon Tampereen toimipaikkamme muutama vuosi sitten siirtyi valtion virastotaloksi remontoituihin tiloihin Yliopistonkadulle Attilaan. Aloitin nimittäin samassa talossa aluetieteen opinnot vuonna 1989 - siis jotakuinkin silloin, kun osa tämänhetkisistä aluetieteen perusopiskelijoista syntyi. Se oli ihan eilen! Vaihtoehtoina opiskelujen suhteen pidin valtio-oppia, kv-politiikkaa ja aluetiedettä, joista viimeinen hartaan punninnan jälkeen vei pitemmän korren. Mulla ei ollut yhtä yksittäistä haavetta tulevaisuuden työpaikasta, mutta aluetiede vaikutti kiinnostavalta ja riittävän oudolta. Kukaan tuttuni ei osannut kertoa siitä sanaakaan! Sillä ON merkitystä, miten opinto-oppaita tai laitoksen kotisivuja kirjoitetaan.

Pahkasikaa Rovaniemellä lukioaikanani ahkerasti lukeneena ja Alivaltiosihteerin (silloin vielä bändi) edesottamuksia seuranneena osasin sopivasti arvostaa tamperelaista akateemista huhkintaa ja hulinaa - näiden tulee tosin olla persoonan mukaan määrittyvässä tasapainossa. Hulinoista hihaan tarttui myös puoliso, aluetieteilijä hänkin.

Aluetieteen sielunmaisemasta

Silloinen pääsykoekirja, Olli Kultalahden klassikko Yhteiskunta ja alue, osoittautui niin käyttökelpoiseksi, että hallintotieteen ja kauppatieteen maisteriksi samanaikaisesti itsensä lukenut kurssikaverini Tuomo kertasi meidän suureksi huvitukseksi kirjan usein myös myöhempiä eri aineiden tenttejä varten - ja valmistui tuplamaisteriksi ennätysajassa! Toinen kurssikaverini Martti on asunut ja työskennellyt Nokialle Kiinassa jo reilut 14 vuotta. Jokin aika sitten hän kertoi lähtevänsä lomalle Laosiin etsimään vastausta kysymykseen 'mitä aluetiede on'. Joku voisi pitää näin mieltä koukuttavaa oppiainetta suorastaan arveluttavana.

Onko aluetieteessä sitten jotain yleisemminkin maailmaan valmistavaa ja ihmistä vahvistavaa? Tässä piilee itse asiassa pikkuruinen totuuden siemen. Koska aluetiede ei tuuttaa sinua lääkäriksi, juristiksi tai puutarhuriksi, joudut itse monien muiden yhteiskuntatieteilijöiden tavoin ehkä vielä tarkemmin tekemään yleiset ja erityiset valintasi. Jonkinlaista epävarmuuden sietokykyä edellytetään kyllä ja itsesi tutkiskelua joudut varmasti matkan varrella harrastamaan. Mutta hyvä näin, kyse on sinun opinnoistasi ja sinun elämästäsi. Oppia työelämää varten saat kuitenkin kosolti kuin huomaamatta. Ajattelemaan ja kirjoittamaan oppiminen, oikeiden kysymysten tärkeyden oivaltaminen, valmius etsiä ja suodattaa tietoa sekä tuottaa tekstiä, työskennellä porukassa, kyky nähdä isoja kokonaisuuksia ja kehityspolkuja, oppia ympäröivästä yhteiskunnasta, sen rakenteista ja prosesseista monipuolisesti... tätähän/tätäkin aluetiede on. Mainioita valmiuksia mihin tahansa tehtävään. Ja tosiasia on, että melkoinen osa työtehtävien edellyttämistä taidoista opitaan vasta työssä, niitä ei mikään maailman oppiaine valmiina tarjoile.

Laitostuminen alkaa...

Aluetieteen kursseilla innosti kaikenlainen, öh, spatiaalisuus, aluekehitys ja siihen liittyvä hallinto ja hallinta. Julkinen sektori tulevana työnantajana tuntui yksityistä kiinnostavammalta ja valintani muotoutuivat sen mukaan. Harjoittelun tein lääninsuunnittelussa juuri ennen kuin maakuntien liitot ottivat aluekehitysvastuun. Olen edelleen tekemisissä työn kautta useiden harjoittelussa tapaamieni työkavereiden kanssa - piirit ovat myös hallinnon ja aluekehityksen saralla Suomessa pienet. Rouhisen Saulin ja Mäkisen Markon kanssa istuimme juuri syksyllä samassa kestävän kehityksen teemoja käsitelleessä seminaarissa. Kaikki hommat harjoittelusta lähtien kannattaakin hoitaa kunnolla - puskaradio toimii ja löydät asiat edestäsi.

Filmaattisia aluetieteilijöitä alkaa olla siellä sun täällä mitä mielenkiintoisimmissa tehtävissä. Sivuaineilla voit räätälöidä tutkinnon itseäsi kiinnostavaan suuntaan - opiskelu on palkitsevampaa, jos koet työskenteleväsi sellaisten asioiden parissa, joista todella pidät. Sama pätee töihin. Onnellisinta tietysti on, jos kiinnostusalueellasi on myös hyvät työllistymismahdollisuudet. Yleensä aluetieteilijät ovat sijoittuneet työelämään varsin hyvin ja koulutustaan vastaaviin tehtäviin.

Oivalluksia alueiden erityispiirteiden ja erilaisten tapahtumaketjujen yhtymäkohdista tarjoilivat vielä omien opintojeni aikaan professorit Seppo Siirilä ja Lauri Hautamäki sekä jo edellä mainittu Olli Kultalahti - pohjalaisia kaikki, ja jokaisella oma persoonallinen tyylinsä suhtautua opiskelijoihin. Parhaiten ja hauskimpina päähän jäivät proffien muistelot itse elämästään Suomen hallinnon ja politiikan historiasta. Opettajien omien aihepiiriin liittyvien muistojen jakaminen pitäisi ehkä määrätä pakolliseksi jokaiselle kurssille - niistä saa mukavasti perspektiiviä tähän päivään.

Vuosikurssillani oli hyvä porukka, joka kävi yhdessä silloisen Tampereen teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston yhdyskuntasuunnittelun kursseja läpi. Tämän lisäksi sivuaineista erityisesti kansantaloustiede kiinnosti. Graduni valmistui v. 1993 ja laitokselta tarjottiin saman tien projektiapulaisen töitä. Lama velloi ja työpaikat olivat kiven alla. Tuntui mielekkäältä ja luontevalta hankkia tutkijankoulutus vähitellen itsenäisiksi tutkimustehtäviksi muuttuneiden projektitöiden lomassa. Pääsin mukaan tuolloin käynnistettyyn maantieteen tutkijakouluun, mikä ryhdisti ja rytmitti jatko-opintojen etenemistä. Samassa porukassa kulkivat mm. Mari Vaattovaara, Johanna Vilkuna ja Teija Ojankoski. Lisensiaattityöni valmistui v. 1996, väitös v. 2000. Vaikka tutkijan palkka ei saanut siihenkään aikaan ketään riehaantumaan valtaisiin kulutusjuhliin, tuntui mahdollisuus palkallisesta jatko-opiskelusta ylelliseltä ja laitoksemme oli (ja on epäilemättä edelleen) mukava työyhteisö. Laitos tarjosi jatko-opiskelijoilleen myös tilaisuuksia opettamiseen, jos siihen tunsi kutsumusta. Ulkomaankokemuksia jatko-opintojen aikana kertyi tutkijavierailuistani Slovakiassa, Tsekinmaalla, Pohjois-Irlannissa, Ruotsissa ja Norjassa.

Maailma yliopiston ulkopuolella

Vuosina 1999 ja 2000 asuin Uppsalassa ja tein töitä Suomen Akatemian tutkijana ja vierailijana Tukholman yliopiston maantieteen laitoksella. Vuonna 2000 tarjoutui tilaisuus hoitaa Tampereella aluetieteen määräaikaista professuuria syyslukukauden ajan. Kirjaimellisesti seilasin ja lensin sen syksyn edestakaisin viikoittain Uppsalan kotimme ja Tampereen välillä. Opettaminen oli haasteellista, mukavaa ja opettavaista. Fiksujen opiskelijoiden kanssa tumpelompikin opettaja oppii. Syksyn aikana tein myös yhteistyötä liikennehallinnon ja -tutkimuksen parissa ja nämä kontaktit veivät minut lopulta pois yliopistolta. Kesällä 2001 sain Akatemian projektiosuuteni valmiiksi ja elokuussa siirryin Tiehallinnon suunnitteluun töihin Tampereelle. Yliopistolla ei ollut työntöä, mutta liikennesuunnittelu tarjosi tilaisuuden oppia itselleni uusia asioita, kehittää liikennehallintoon uusia toimintamalleja ja työskennellä uudenlaisessa työympäristössä.

Tehtäväni Tiehallinnossa muuttuivat hyvin pian kattamaan liikennehallinnon valtakunnallisia tutkimus- ja kehittämishankkeita. Tästä työnkuvan laajentumisesta on epäilemättä kiittäminen saamaani tutkijankoulutusta. Iso osa työpäivästä kului ja kuluu edelleen aluekehitykseen liittyvien asioiden parissa. Muut tehtävät ovat liittyneet pitkälti toiminnan suunnitteluun, liikennejärjestelmäkysymyksiin ja asiakkuusajattelun kehittämiseen. Teen edelleen jatkuvasti tiivistä yhteistyötä alan liikennetutkimuksen kanssa ja luennoin satunnaisesti liikennejärjestelmä- ja aluekehitysasioista alan konsulteille ja virkamiehille, viime vuodesta lähtien myös Tampereen teknillisen yliopiston dosenttina. Olen ohjannut tarpeen tullen myös tilaamiamme opinnäytetöitä. Ilman jatko-opintoja ja laitoksella aikanaan hoidettua opetusjaksoa tuskin luennoisin tässä määrin tai ylipäätään työskentelisin opinnäytteiden ja tutkimushankkeiden parissa. Jo aluetieteen peruskursseilla mielen lokeroihin tarttui pahaa aavistamatta paljon tutkimus- ja kehittämistoiminnassa tarvittavaa tietoa ja käytäntöjä.

Välimallin virkamies

Tämän vuoden alusta astui voimaan kaksi isoa liikennehallintoa koskevaa muutosta: perustettiin Liikennevirasto yhdistämään tien- ja radanpitoa sekä vesiliikenneasioita ja aluehallintoon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, jotka tunnistetaan (ehkä jo kohta?) ympäri maata tuttavallisemmin nimellä ELY. Omassa työssäni säilyy linkki sekä Liikennevirastoon että ELYn liikennevastuualueelle, mutta jatkossa iso osa työpäivästäni Pirkanmaan ELY-keskuksen aluekehityspäällikkönä kuluu aluekehitysrahoituksen ja aluekehitykseen vaikuttavien toimenpiteiden suuntaamisen parissa yhdessä talon johtoryhmän ja yhteistyötahojen kanssa. Teen säännöllistä yhteistyötä muiden viranomaistahojen, maakunnan liiton, yliopistojen ja tutkimuslaitosten, erilaisten kehittäjäorganisaatioiden ja ministeriöiden kanssa.

Aluetiede on osoittautunut mainioksi valinnaksi työelämän kannalta. Sieltä opitut asiat, tekemisen ja hihojen käärimisen asenne kannattelevat edelleen päivittäin mitä erilaisimmissa tilanteissa. Nykyään aluetiedettä opetetaan oppiaineena myös muualla, mutta aiemmin se oli harvinaisuus. Edelleen opiskelutaustan kysyjien kanssa kehkeytyy hyviä keskusteluja oppiaineen nimestä ja sisällöstä - Tampereen aluetiede herätti ja herättää kiinnostusta. Aluetieteestä kuvaa muiden silmissä muokkaa meistä jokainen. Toivon, että sustakin tulee aluetiedetaustastaan hyvällä tavalla ylpeä.

Kristiina Karppi

0 kommenttia:

Lähetä kommentti