Alpakankohtaista

Alpakankohtaista-blogissa julkaistaan kahden viikon välein ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskeluun, työelämään ja tutkimukseen liittyviä postauksia.

Jos mielessäsi on aihe, jota toivoisit blogin käsittelevän tai jos haluat kirjoittaa blogiin, otathan yhteyttä Spatikan viestintävastaavaan Alisa Vänttiseen (vanttinen.alisa.l [ät] student.uta.fi).

perjantai 6. toukokuuta 2011

Miten minusta tuli minä?


Kauan on jo siitä keväästä, kun prelien kynnyksellä lukion opo nykäisi hihasta ja kertoi ympäristöpolitiikan pääaineesta Tampereen yliopistossa. Olin kiinnostunut ympäristötieteistä, mutta en kuitenkaan pitänyt luonnontieteitä omana alanani. Kiitos opon, hain sinä keväänä Tampereelle ja syksyllä 1999 alkoivatkin ympäristöpolitiikan opinnot.

Tunsin olevani omieni joukossa ja opinnot etenivät joutuin. Siitä huolimatta, että joka kevät mietin pääaineen vaihtoa, ja että joka syksy aloitin uuden sivuaineen, aina eri tiedekunnasta. Vaikka aika ajoin minun makuuni turhan filosofiseksi äityneet opinnot mietityttivätkin, ne olivat silti parasta mitä keksin. Mitä enemmän sivuaineita kokeilen ja mitä paremmin muihin oppiaineisiin tutustuin, arvostin ympäristöpolitiikkaa ja laitosta entistä enemmän. Erasmus-vaihdossa Porton yliopistossa vietetystä välivuodesta huolimatta huomasin viiden vuoden opiskelun jälkeen istuvani Yrjön gradusemmassa kaikki muu maisterin tutkintoon tarvittava kasassa.

Ennen papereiden ulosottamista harjoittelin vielä työntekoa Hollannissa ja sieltä monien sattumusten summana päädyin tuoreena maisterina synnyinseudulleni Kuusamoon tekemään töitä turistien parissa. Tarkoitus oli samalla etsiä niitä oikeita töitä ja nauttia pohjoisen talvesta, mutta sen sijaan pyöritinkin ohjelmapalveluyritystä kellon ympäri. Tein töitä enemmän kuin koskaan ja 1,5 vuoden jälkeen se riitti. Harmittelin ”turhiin töihin” tuhrattua aikaa ja kokeiltuani vielä puoli vuotta luokanopettajuutta suuntasin Helsinkiin työnhakuun.

Töölön kulmia dallaillessani tulin tuskin ajatelleeksi, että unelmatyöni löytyisi sittenkin pohjoisesta. Rukan ja Kuusamon matkailun tuntemus yhdistettynä oikeaan (!) tutkintoon johti minut tekemään töitä Oulangan kansallispuistossa. Toimin Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelijana Koillismaan puistoalueella vastuullani matkailu- ja yritysyhteistyö kolmessa kansallispuistossa ja lukuisalla muulla suojelualueella. Kehitämme alueiden virkistys- ja matkailukäyttöä yhdessä alueellisten toimijoiden kanssa, suojelua ja luontoarvoja vaarantamatta. Käytännössä tämä tarkoittaa palavereita ja suunnitelmien laatimista, paljon paperitöitä ja sisällä istumista, mutta aika ajoin myös hienoja elämyksiä pohjoisessa luonnossa.

Metsähallitus on ollut mieluinen työnantaja, liikelaitos- ja budjettikriiseistä huolimatta. Ja myös työnantaja, jonka työmahdollisuuksia en opiskeluaikana osannut edes ottaa huomioon. Omassa työyksikössäni tunnen myös olevani jälleen omieni joukossa. Metsähallitus on iso ja ajoittain kankea organisaatio, aivan kuten yliopistokin. Silti sieltä löytyy satamia, joissa viihtyy ja joista löytyy hyviä ihmisiä. Niin opiskelu- kuin työelämänkin rikkaus ovat erilaiset ihmiset, joilla on yhteinen päämäärä. On huisia tehdä työtä eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa ja huomata, kuinka näkökulmamme kohtaavat parhaalla mahdollisella tavalla.

Iso talo on myös etu: moni läheinen kollega on viimeisten vuosien aikana vaihtunut, siirtyen kuitenkin talon sisällä toisiin tehtäviin. Työkierto siis toimii ja omiin töihin saa vaihtelua kokeilemalla vaikka hankehommia. Kansainväliset kuviot maustavat myös mukavasti omaa työnkuvaa, Venäjä-yhteistyöstä alkaen. Opiskeluakaan en ole jättänyt, suoritin juuri työnantajan järjestämässä koulutuksessa johtamisen erikoisammattitutkinnon. Niillä opeilla jatketaan taas reippaana eteenpäin, eikä opiskelu ja uuden oppiminen lopu koskaan.

Mitä minun valinnoistani ja virheistäni voisi sitten oppia? Ainakin sen, että itseensä kannattaa uskoa – ja vähän sattumaankin. Kannattaa myös opiskella sitä, mikä kiinnostaa, sillä jos hyvin käy, niiden asioiden parissa saa/joutuu työuransakin tekemään. Opintoputkessa ei ole mitään pahaa, jos omat tavoitteet ovat selkeät. Haahuilu ei ole itseisarvo, mutta ympärilleen pitää ehtiä katsomaan, eikä vääriä liikkeitä saa pelätä. Turhia töitä ei ole! Kaikki työ on tärkeää ja vie eteenpäin, joskus yllättävälläkin tavalla.

- Sari Alatossava

0 kommenttia:

Lähetä kommentti