Alpakankohtaista

Alpakankohtaista-blogissa julkaistaan kahden viikon välein ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskeluun, työelämään ja tutkimukseen liittyviä postauksia.

Jos mielessäsi on aihe, jota toivoisit blogin käsittelevän tai jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä Spatikan viestintävastaavaan Alisa Vänttiseen (vanttinen.alisa.l [ät] student.uta.fi).

Blogi on kesätauolla 11.6-1.9.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Jäsenkysely: Toiveissa lisää YPATin kursseja ja työelämään liittyviä tapahtumia












































Iso kiitos kaikille Spatikan jäsenkyselyyn vastanneille! Olemme hallituksessa lukeneet vastauksianne mielenkiinnolla. Meitä ilahdutti erityisesti se, että tänä keväänä järjestämämme toiminta sai kiitosta vastauksissa. Kiitos kuuluu myös kaikille toimintaa osallistuneille! Tapahtumia ei olisi mielekästä järjestää eikä niissä olisi yhtä hauskaa ilman teitä. 😊

Jäsenkyselyyn vastasi 15 henkilöä, joiden opintovaihe vaihteli ensimmäisestä opiskeluvuodesta maisterivaiheeseen. Kaikki vastaajat olivat joko ympäristöpolitiikan ja aluetieteen pääaineopiskelijoita tai eivät olleet vielä valinneet opintosuuntaa. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli osallistunut kevään aikana järjestettyihin tapahtumiin ja he olivat myös vastaustensa perusteella tyytyväisiä niihin. Kiitosta annettiin erityisesti monipuolisesta tarjonnasta.

Vastauksissa kerrottuja syitä olla osallistumatta tapahtumiin olivat pitkä matka, päällekkäiset menot, ei itseä kiinnostavat teemat sekä se, ettei tunne Spatikan aktiiveja. Haluamme Spatikassa, että kaikkien olisi helppoa ja mukavaa osallistua järjestämiimme tapahtumiin ja uudet osallistujat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kevään aikana tapahtumissamme onkin ollut useampi kävijä, joka ei ole tuntenut muita osallistujia ennen tapahtumaan tulemista. Yhteisiä puheenaiheita on löytynyt kaikkien kanssa helposti – Yhdistäähän meitä kaikkia vähintään kiinnostus ympäristöpoliittisiin ja aluetieteellisiin kysymyksiin. Tulemme myös syksyllä järjestämään poikkitieteellisiä tapahtumia, joihin voi tuoda mukanaan kavereita toisesta ainejärjestöstäkin.

Otamme myös mielellämme vastaan ideoita tapahtumista, joita haluaisitte meidän järjestävän. Jäsenkyselyn vastaukset antoivat jo osviittaa siitä, että ainakin työelämään liittyville tapahtumille ja ekskursiolle olisi kovaa kysyntää. Niiden lisäksi usea vastaaja toivoi illanviettoja sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Muutama vastaaja toivoi myös ympäristöaiheisia tapahtumia sekä yhteisiä tapahtumia muiden ainejärjestöjen kanssa. Otamme palautteen huomioon tulevien tapahtumien suunnittelussa ja pyrimme myös syksyllä järjestämään monipuolisesti erilaisia tapahtumia sekä etenkin työelämään liittyviä tapahtumia. Myös ekskursion on suunnitteilla.

Spatikan toiminnasta ja tapahtumista tullaan edelleen jakamaan infoa erityisesti Facebookissa ja sähköpostilistalla, mistä suurin osa vastaajista ilmoitti saavansa tietoa niistä. Tietäväthän kaikki, että Spatikalla on Facebookissa oman sivun lisäksi myös suljettu ryhmä? Jos et ole vielä ryhmässä, käy liittymässä. Tähän väliin on vielä hyvä mainostaa, että Spatikka toimii myös Instagramissa, käykää seuraamassa meitä myös siellä!😉

Toiveena lisää ympäristöpolitiikan ja aluetieteen kursseja


Opintoja käsittelevän jäsenkyselyn osion keskeinen viesti oli, että ympäristöpolitiikan ja aluetieteen lisäkursseille on kysyntää. Vastauksissa toivottiin kansainvälisiä kursseja, paikkatietokurssia, ympäristöoikeutta, taloustieteellistä näkökulmaa ja lisää käytännönläheisyyttä kurssitarjontaan. Osa vastaajista koki aluetieteen ja osa ympäristöpolitiikan jääneen liikaa paitsioon kurssitarjonnassa.

Suurin osa vastaajista piti oppimispäiväkirjoja, ryhmätöitä ja esseitä hyvinä suoritustapoina kursseille. Vastaajat eivät pääsääntöisesti vastustaneet jyrkästi sitä, että opintosuunnan kandidaattiseminaari saatettaisiin tulevaisuudessa järjestää vain kerran vuodessa syksyisin pienten ryhmäkokojen ja opetusresurssien säästämisen vuoksi. Osa nosti kuitenkin esille huolen siitä, että vain kerran vuodessa järjestettävä seminaari saattaisi lykätä valmistumista.

Jäsenkyselyssä antamanne palautteet kursseista on välitetty opetushenkilökunnalle ja niitä käsitellään kesäkuussa.

Kiitos vielä kaikille spatikaaneille kuluneesta keväästä ja ihanaa kesää! 😎

Teksti: Alisa Vänttinen
Kuva: Alisa Vänttinen, Assi-Jutta Kuusela ja Maiju Ratala


0 kommenttia:

Lähetä kommentti